"Nyt asiakkaat löytävät meidät tehokkaasti netistä!"

Häggblom

HÄGGBLOM OY:LLE NÄKYVYYTTÄ GOOGLE-MAINONNALLA JA HAKUKONEOPTIMOINNILLA!

Häggblom on teknologialtaan huippuluokkainen ja edelleen päämäärätietoisesti kehittyvä telaketjusovellusten ja eri kokoisten kauhojen merkittävä valmistaja Pohjois-Euroopassa.

Myynninmaailman Internet-markkinoinnin asiantuntijat ovat tehneet Häggblom Oy:lle Google-mainontaa ja toteuttaneet yritykselle hakukoneoptimointia. Samalla asiakasvastaavamme on huolehtinut jatkuvasti yhteydenpidosta.

Häggblomin toimitusjohtaja Jukka Karhula kertoo kokemuksensa yhteistyöstä seuraavasti:
”Kun mainonta aloitettiin, olimme tehneet jo pitkään yhteistyötä. Emme olleet Häggblomilla aiemmin harrastaneet hakukoneoptimointia, ja siihen lähdettiin Myynninmaailman kanssa panostamaan heti alusta lähtien – näimme sen tärkeyden sivujen näkyvyyden kannalta, ja Myynninmaailmalla vaikutti olevan oikeanlaista asiantuntemusta.

Myynninmaailma on vastannut odotuksiimme – olemme saaneet sitä asiantuntemusta, mitä itsellämme ei ole. Ei meillä aikaakaan olisi hoitaa kaikkia asioita, ja tähän olemme saaneet avun. Toisaalta taas tilanne elää jatkuvasti, ja Myynninmaailman suunnasta ollaan oltu yhteyksissä ja käyty tapaamassa säännöllisesti niin, että on pystytty päivittämään tilannetta ja mainontaa aina tarpeen mukaan.

Asiantuntijat ovat olleet tosi ammattimaisia – vastaukset on aina saatu kysymyksiin jos jotain on tullut, eikä ole tarvinnut kauaa asioita selvitellä, vaan vastaus on aina saatu nopeasti. Parasta Myynninmaailmassa on se, että kun ollaan keskitytty Google-mainontaan ja optimointiin, ollaan ne saatu oikeasti haltuun ja olemme nähneet että niistä on selkeästi ollut hyötyä markkinoinnissamme ja myynnissämme. Nyt asiakkaat löytävät meidät tehokkaasti netistä. Sivuillemme tulee entistä enemmän uusia kävijöitä ja liikenne on vilkastunut.

Yhteistyö Myynninmaailman kanssa on sujunut hyvin – olemme olleet tosi tyytyväisiä, en keksi moitteita. Olemme valinneet hyvän kumppanin! Suosittelisimme ilman muuta myös muille yrityksille.”

http://www.haggblom.fi/

Yli 300 aktiivista asiakasta!

Kaikki tarinat