"Yhteistyö on ollut aitoa ja rehellisyyteen perustavaa."

Murikanranta

Murikanranta on Tampereen Teiskossa sijaitseva ainutlaatuinen ravintola-, kokous- ja majoituspaikka keskellä kauneinta suomalaista luontoa. Murikanrannasta löytyvät saman katon alta niin ryhdikkäät kokouspuitteet, tasokas majoitus ja ravintola kuin houkuttelevat aktiviteettimahdollisuudet.

UUTTA TEHOA MYYNTIIN JA NÄKYVYYTTÄ GOOGLESSA

Myynninmaailma on konsultoinut Murikanrantaa sen myynnin suhteen sekä tehnyt yritykselle Google-mainontaa. Murikanrannan toimitusjohtaja Juha Leppäniemi jakaa kokemuksensa yhteistyöstä kanssamme:

”Tähänastinen yhteistyömme on ollut oikein sujuvaa. Se mistä olen eniten yhteistyössämme pitänyt on se, että aina on annettu ja saanut antaa palautetta. Yhteistyö on ollut aitoa ja rehellisyyteen perustuvaa, mikä on sopinut omaan tapaani toimia. Sparrauksessa olen saanut rehellisiä ja hyviä näkökulmia sekä suuntaviivoja siihen, mihin olisi parasta keskittyä. Sparrauspäivien aikana saamistani vinkeistä on ollut aidosti hyötyä.

Leppäniemi toteaa myös Google-mainonnan suhteen yhteistyön sujuneen hyvin. Asiantuntija on tehnyt fiksuja muokkauksia mainontaan ja kuitannut aina välillä, missä mennään eikä Leppäniemen ole tarvinnut asiasta huolehtia.

”Yhteistyöstä on ollut aidosti apua. Suosittelisin kyllä muillekin yrityksille – Myynninmaailmalla on kyllä sitä sellaista myynnin lapiotyön kokemusta ja näkemystä sekä mainonnan tuoretta tietämystä.”

Yli 300 aktiivista asiakasta!

Kaikki tarinat