Esittelyssä Myynninmaailman asiakasvastaava ja markkinoinnin asiantuntija Teemu Nyyssölä

Kuka olet?
Olen Nyyssölän Teemu, ikää 28 vuotta. Kotoisin olen Ähtäristä, mutta Seinäjoella mittarissa on jo 10 vuotta, joten Seinäjoki tuntuu jo aivan kotikaupungilta. Myynninmaailmalla toimin asiakasvastaavan ja markkinoinnin asiantuntijan tehtävissä.
Mitä olet tehnyt aiemmin?
Työskentelin 4 vuotta Suomen upeimmalla jalkapallostadionilla, OmaSp Stadionilla. Vastasin kaikista yksityistilaisuuksista aina tarjousvaiheesta ja suunnittelusta itse tilaisuuksien toteutukseen. Vuonna 2020 vaihdoin Maslog Oy:n palvelukseen. Siellä pääsin työskentelemään laajasti myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen parissa.
Pääsen seuraamaan läheltä, kuinka rautaiset ammattilaiset toteuttavat eri asiakkaiden markkinointia, ja sitä kautta pääsen itse kehittymään ja ideoimaan uusia keinoja nykyisille ja uusille asiakkaille.
Miksi töihin Myynninmaailmalle?
Markkinointi on kiinnostanut jo useamman vuoden ajan. Olenkin opiskellut markkinointia vapaa-ajalla ja lisäksi päässyt toteuttamaan markkinoinnin eri osa-alueita Stadionin ja Maslogin aikana. Tutuksi ovat tulleet verkkosivut, some, Google Analytics, Google Ads sekä myös kuvaaminen ja kuvien editointi.
Uskon, että Myynninmaailmalla asiakasvastaavana pääsen seuraamaan läheltä, kuinka rautaiset ammattilaiset toteuttavat eri asiakkaiden markkinointia, ja sitä kautta pääsen itse kehittymään ja ideoimaan uusia keinoja nykyisille ja uusille asiakkaille.
Mikä on ydinosaamistasi?
Useamman kerran olen kuullut muiden suusta, että olen multiosaaja. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että jos en jotain osaa, niin herkästi otan työn alle opetella ainakin perusteet. Uusista taidoista on yleensä aina kuitenkin hyötyä. Tietotaitoa löytyy siis monesta osa-alueesta, joten asiakasvastaavan roolissa tiedän, mitä keinoja markkinointiin löytyy ja miten ne toimivat. Pyrin aina löytämään parhaat ratkaisut asiakkaillemme.
Miten kasvatat asiakkaidesi myyntiä työlläsi?
Tavoitteenani on paitsi kasvattaa asiakkaideni myyntiä myös tehdä sitä järkevästi ja tehokkaasti. Tietenkin massiivisilla panostuksilla usein saadaan kasvua aikaan, mutta tärkeää on myös ajatella kannattavuutta. Siksi pyrin aina investointien mitattavuuteen, jotta pystytään osoittamaan, mitä käytetyllä budjetilla on saatu aikaan.
Mitä paremmin tunnemme asiakkaan liiketoiminnan, sitä paremmin osaamme panostaa oikeisiin asioihin ja suositella oikeita ratkaisuja. Onnistumiset ja asiakkaidemme myynnin kasvu vahvistavat asiakkaidemme luottamusta meidän tekemiseemme.
Mikä on työssäsi parasta?
Parasta työssäni on erilaisten asiakkaiden kirjo. On pienempiä ja suurempia yrityksiä, eri toimialoja, nuoria ja kokeneita yrityksiä. Taustalla ovat kuitenkin aina ihmiset, ja ihmisten kanssa työskentely on huippua! Kuvittelen olevani osa asiakasyritystä, ja tuon aidosti kannattavia ideoita pöytään. Parasta on, kun asiakas luottaa tekemiseeni, saadaan haluttuja tuloksia aikaan ja kasvetaan yhdessä.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Vapaa-ajalla pelailen mielelläni pallopelejä, joista suosikit ovat tällä hetkellä biljardi, jalkapallo ja padel. Biljardia ja snookeria tulee myös seurattua kotisohvalta sekä jalkapalloa paikan päällä stadionilla.
TOP 5 -osaamisalueet:
- Asiakkaan kuunteleminen ja ymmärtäminen
- Ratkaisun löytäminen
- Kyky ja halu oppia ja kehittyä
- Kokonaiskuvan hahmottaminen
- Kehittäminen