Esittelyssä Myynninmaailman uusi asiakkuuspäällikkö Teija Lämpsä

Teija Lämpsä.

Kuka olet?

Olen Teija Lämpsä ja työskentelen Myynninmaailman Oulun toimistolla asiakkuuspäällikkönä. Työhöni kuuluu asiakkuuksien hoito, uusasiakashankinta ja projektien johtaminen. Toimin siis linkkinä asiakkaan ja Myynninmaailman välillä syventyen asiakkaan liiketoiminnan kehittämiseen ja ohjaan tarvittaessa Myynninmaailman asiantuntijoiden osaamista asiakkaittemme käyttöön.

Mitä olet tehnyt aiemmin?

Ennen Myynninmaailmalle siirtymistä olen kerryttänyt 14 vuotta kokemusta yrittäjyydestä. Juuri siellä ruohonjuuritasolla, mistä kaikki näkyvyyden ja myynnin kasvun tavoittelu voi vaikuttaa liian suurelta urakalta yksin toteutettavaksi. Tarjosin Oulun talousalueella kotipalveluita lukuisille asiakkaille ja toimin välillä myös työnantajana. Viimeiset vuodet kuitenkin työskentelin yrityksessäni yksin ja aloitin tietojenkäsittelyn tradenomin opinnot Oulun Ammattikorkeakoulussa 2020. Opintoja olen suorittanut monimuotokoulutuksena yrittämisen ohessa.

Olen parhaimmillani, kun saan olla ihmisten parissa.

Miksi töihin Myynninmaailmalle?

Osana tradenomin opintoja tulin elokuussa 2021 työharjoitteluun Myynninmaailman tytäryhtiön Digimogulin web-kehitystiimiin. Osana tätä tiimiä sain osallistua web-kehityksen projektinhallinnan kehittämiseen. Kokemus oli mielenkiintoinen ja innostava. Innostukseni ilmeisesti pantiin myös Myynninmaailmalla merkille, sillä harjoittelujaksoni päätteeksi minulle tarjottiin asiakaspäällikön työtä. Tämä kruunasi komeasti harjoittelulle asettamani tavoitteet! Nyt pääsen soveltamaan sekä opintojen, harjoittelun, että yrittäjyyden tuomaa kokemusta asiakkuuspäällikön työssäni.

Mikä on ydinosaamistasi?

Olen parhaimmillani, kun saan olla ihmisten parissa. Kuulen mielelläni uusista ideoista ja näkökulmista. Minua kiinnostaakin lähes loputtomasti erilaiset tavat ajatella ja katsoa maailmaa. Ammatillisena tavoitteenani on ymmärtää yritysten ja niiden takana olevien ihmisten lähtökohtia ja tavoitteita. Haluan käyttää tätä tietoa asiakkuuksieni kehittämiseen tulevaisuudessa ja uskon, että omasta yrittäjäkokemuksesta on tässä suhteessa paljon hyötyä. 

Työntekijänä olen “tuumasta toimeen” -tyyppiä. Saan asioita aikaan ja pidän mieluusti lankoja käsissäni. Olen myös hyvä pitämään yllä järjestystä ja saattamaan asioita tilasta ”kesken” tilaan ”valmis”!

Miten kasvatat asiakkaidesi myyntiä työlläsi?

Yrittäjänä tiedän, että raha ei yrityksen laariin tipu taivaasta. Toimin tunnollisena kirstunvartijana, kun markkinointibudjetista puristetaan hyötyjä irti. Uskon, että hyvällä suunnittelulla, säännöllisellä seurannalla ja jatkuvalla optimoinnilla saadaan parhaat tulokset ja myynti kasvuun. Ohjaan aktiivisesti omaa tiimiäni ja asiakasta tämän toimintamallin suuntaan.

Mikä on työssäsi parasta?

Tällä hetkellä on parasta uuden oppiminen ja työyhteisön tuki. Vuosien yksinyrittäminen opettaa arvostamaan kollegan ja esihenkilön tukea ja ohjausta! Perehdyttäminen on hoidettu Myynninmaailmalla hienosti ja kaiken uuden omaksumiselle on jätetty hyvin tilaa. Odotan kovasti, että pääsen luomaan hyvän ja välittömän suhteen myös asiakkaisiin. Mukavaa työssäni on myös mahdollisuus etätyöhön. Viihdyn kotitoimistolla ja nautin rauhallisista aamuista, kun saan etsiytyä koneen äärelle kahvimukin kanssa ilman pakkasessa värjöttelyä ja tuulilasin raaputusta. Toisaalta mahdollisuus siirtyä toimistolle vertaistuen piiriin niin halutessani on myös iso plussa!

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-aikani täyttävät perhe ja vielä jonkin aikaa opiskelu. Tähtäimessä on valmistua keväällä 2023. Omaa laatuaikaa vietän mieluiten lenkkipolulla tai ihan vain käymällä yksin rauhallisella kävelyllä lähimetsässä. Omistan myös läskipyörän ja sukset, mutta näitä on tullut hyödynnettyä vähän maltillisemmin viime aikoina. Kausiluontoisesti innostun välillä myös laulamisesta, piirtämisestä, muovailusta ja muista käsitöistä. Elokuvia ja tv-sarjoja on myös mukava katsella kotisohvalta käsin.

Ota yhteyttä