Jucat Oy – myyntiluvut kasvuun,

kustannukset alas

Jucat kasvatti myyntiään Myynninmaailman avulla

Yhteistyö käynnistettiin elokuussa 2017 myynnin ja markkinoinnin kehitysprojektilla, jossa suunniteltiin yrityksen kasvua strategian mukaisesti. Tärkeimmäksi tavoitteeksi nostettiin vakiolaitteiden myynnin kasvattaminen ja verkkosivujen uudistaminen. Myös asiantuntija-artikkeleihin ja digitaaliseen markkinointiin päätettiin panostaa.

Jucatin vuosi on pitänyt sisällään paljon muutoksia, ja meneillään onkin toimitusjohtaja Jukka Rintalan mukaan yrityksen historian menestynein vuosi. Edelliseen vuoteen verrattuna yrityksen liikevaihdossa on näkynyt jopa 100 %:n kasvu, ja erityisesti vakiolaitteiden myynti on kasvanut rutkasti: “Huhtikuun loppuun mennessä olemme myyneet enemmän vakiolaitteita kuin koko viime vuonna yhteensä. Tämä on pitkälti Myynninmaailman ansiota.”

Suurin tekijä vakiolaitteiden myynnin kasvuun on Rintalan mukaan Myynninmaailman tekemä hakukonemainonta, jonka ansiosta ”tilaukset menevät nykyään myös sellaisille asiakkaille, jotka eivät kuulu vakioasiakaspiiriin.” Hakukonemainonnan avulla myös verkkosivujen näkyvyys on noussut uudelle tasolle.

Asiakkaan tavoitteet:

  • Myynnin, ja erityisesti digitaalisen markkinoinnin kokonaisuus tehokkaammaksi
  • Yrityksen vakiolaitteiden myynti kasvuun
  • Yrityksen verkkosivut entistä  toimivammaksi
  • Alan asiantuntijuuden korostaminen jatkossa

Mitä me teimme?

  • Myynnin ja markkinoinnin kehitysprojekti
  • Verkkosivuston uudistus
  • Digitaalinen markkinointi, erityisesti hakukonemainonta
  • Asiantuntija-artikkelit

Sivujen kävijämäärä kasvoi 14% ja mainonnan
kustannukset laskivat 39% viime vuoteen
verrattuna.

Kustannukset laskivat 

 – 39%

Verkkosivuston kävijämäärä on noussut 40%:lla
ja samassa ajassa ostavien asiakkaiden määrä
on tuplaantunut.

Ostavien asiakkaiden määrä nousi 

+ 103%

Asiakkaan kertomaa:

Jucat Oy:n toimitusjohtaja Jukka Rintala toivoo yhteistyön Myynninmaailman kanssa jatkuvan myös tulevaisuudessa.

“Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön, ja haluamme jatkaa sitä myös tulevaisuudessa. Yksi Myynninmaailman parhaista puolista on aktiivisuus, jonka ansiosta olemme myös itse paneutuneet omaan markkinointiimme. Mitään ei ole tyrkytetty, vaan asiat on katsottu yhdessä läpi.”

Mikä on Jucat Oy?

Jucat Oy on vuonna 2001 perustettu eteläpohjalainen yritys, joka tarjoaa innovatiivisia tuotannon kehittämistä ja tehostamista edistäviä palveluita valmistavan teknologiateollisuuden yrityksille.

Jucat myy muun muassa konseptisuunnittelua ja valmistuslinjoja, tuotannon automatisoinnin ja robotisoinnin ratkaisuja sekä erilaisia tukipalveluita ja laitteita. Jucatin tuotteita on myyty esimerkiksi Japaniin, Eurooppaan, Intiaan ja Venäjälle

Ota yhteyttä

Kerromme mielellämme lisää