Oulunseudun Fysioterapia –
näkyvyyden kasvulla lisää asiakkaita

Myynti kasvuun parantamalla yrityksen löydettävyyttä verkossa

Myynninmaailman ja Oulunseudun Fysioterapian yhteistyö sai alkunsa Pohjois-Pohjanmaan KasvuOpenista: ”Tutustuimme Myynninmaailmaan ensimmäisen kerran Pohjois-Pohjanmaan KasvuOpenissa, jossa Mikko Isoniemi oli sparraamassa kasvukilpailuun osallistuneita yrityksiä. KasvuOpenin jälkeen olimme vielä yhteyksissä, ja vakuutuimme Myynninmaailman osaamisesta ja asiantuntijuudesta, joten päätimme aloittaa yhteistyön heidän kanssaan.” kertoo Oulunseudun Fysioterapian talousjohtaja Jarkko Auno.

Konkreettisesti yhteistyö alkoi kesällä 2018. Päätavoitteeksi otettiin yrityksen näkyvyyden kasvattaminen, sillä yrityksen toimipisteistä haluttiin helposti saavutettavia. Näkyvyyttä parannettiin eri kohderyhmissä muun muassa verkkosivusisältöjä sekä verkkosivujen teknisiä ominaisuuksia optimoimalla. Jo muutaman kuukauden aikana verkkosivujen kävijäliikenne on kasvanut jopa 30 %, ja kävijöistä 10 %  siirtyy ajanvaraukseen. Hedelmällinen yhteistyö jatkuu, ja odotettavissa on lisää erinomaisia tuloksia.

Asiakkaan tavoitteet:

  • Kasvattaa yrityksen näkyvyyttä
  • Lisätä ajanvarauksia
  • Parantaa löydettävyyttä fysioterapiapalveluita etsiville

Mitä me teimme?

  • Hakusanamainonta
  • Verkkosivujen hakukoneoptimointi
  • Verkkosivujen sisältöjen muokkaus
  • Muut verkkosivumuutokset

“Näkyvyyttä hakusanamainonnalla
ja hakukoneoptimoinnilla”

Kävijäliikenne kasvoi

+30%

“Kasvua parantamalla yrityksen löydettävyyttä”

Ajanvaraukseen siirtyminen lisääntyi

+10%

Kommentit yhteistyöstä:

”Yhteistyö Myynninmaailman kanssa on alkanut todella hyvin. Meihin päin ollaan oltu aktiivisia, ja jos jotain kysymyksiä tai ongelmia on noussut esiin, he ovat vastanneet niihin hyvin nopeasti. Esimerkiksi alkukesästä verkkosivumme kaatuivat ja kysyimme apua Myynninmaailmalta. Vaikka verkkosivujen päivittäminen ei yhteiseen sopimukseemme kuulunut, he eivät epäröineet auttaa. Myynninmaailman asiantuntijat ottivat heti homman haltuun ja ongelma saatiin korjattua hyvin nopeasti.”, kertoo Oulunseudun Fysioterapian talousjohtaja Jarkko Auno.

Oulunseudun Fysioterapia Oy

Oulunseudun Fysioterapia on vuonna 1992 perustettu fysioterapia-alan perheyritys, joka tarjoaa laadukkaita ja kokonaisvaltaisia hoitopalveluita sekä monipuolista erikoistumista fysioterapian eri osa-alueisiin viidessä toimipisteessä Oulussa ja sen lähialueilla.

Ota yhteyttä

Kerromme mielellämme lisää