MIIA MÄKINEN

”Content is the reason search began in the first place –Lee Odden”
Miia Mäkinen

Miia Mäkinen

Johtava asiantuntija, tiiminvetäjä

 

Tehtäväni on saada maailmaan parempaa, kohdennetumpaa ja tehokkaampaa mainontaa sekä parempia verkkosivuja. Asiantuntijana teen digimainoskampanjoita, somekampanjoita, hakukoneoptimointia sekä laajalla skaalalla kaikkea verkkopalvelujen ja mainonnan analytiikkaan liittyvää. Ensimmäiset digikamppikseni tein vuonna 2009 ja sittemmin olen työskennellyt kaiken kokoisten verkkopalvelujen kävijäliikenteen ja mainonnan parissa. Itse mainonnan tekemisen lisäksi saan myös kouluttaa paljon ja kouluttaminen onkin yksi intohimoistani. Suurimpia onnistumisen tunteita koen silloin, kun asiakas poistuu koulutuksesta täynnä virtaa ja uusia ideoita. Asiantuntijatehtävien lisäksi vedän meillä Myynninmaailmalla meidän huipputaitavaa digimainonnan tiimiä. Kaiken kaikkiaan työssäni onkin parasta ihmiset; sekä asiakkaat, kollegat että tiimiläiset joiden kanssa yhdessä saan tehdä töitä.

Vapaa-ajalla omistaudun ihan täysin perheelleni. Kuusihenkisessä kahdella kissalla varustetussa uusperheessä ei vauhtia puutu. Useimmiten meidän perheen löytää yhdessä ulkoilemasta, uimasta tai sitten takapuolet homeessa tuijottamassa yhdessä soffalla leffaa.

 

044 973 9780
miia.makinen@myynninmaailma.fi