Esittelyssä Myynninmaailman videotuottaja Samuel Hoisko

Kuka olet?

Olen Samuel Hoisko, monialayrittäjä, ja siirryin nyt Myynninmaailman talliin osaksi luovaa tiimiä videotuottajan rooliin.

Mitä olet tehnyt aiemmin työurallasi? Mikä on ydinosaamistasi?  

Media-alalle päädyin alkujaan audiotekniikan kautta. Musiikki, soittaminen ja äänitekniikan syvempi osaaminen on kiehtonut minua aina nuoruusvuosista lähtien. Harrastaminen muuttui kuitenkin sen verran vakavaksi, että kotiin oli rakennettava oma studio, jossa äänitettiin ja miksattiin alkuun pääasiassa musiikkia. 

Näitä äänialan töitä tein tuolloin kuitenkin vielä sivutoimisesti. Olin samaan aikaan osakkaana sosiaalialan yrityksessä Keski-Suomessa, jossa päätoimeni tuolloin oli. 

Keskisuomalaiset mäkiset maisemat vaihtuivat takaisin kotoisiin lakeuksiin Seinäjoelle. Samalla sivutoimisuus muuttui kokoaikaiseksi yrittäjyydeksi alalla, ja laajensin palveluihini valo- ja videokuvaustuotannon. 

Oman yritykseni kautta tiemme kohtasivat myös Myynninmaailman kanssa, ja aloitimme yhteistyöt vuonna 2017 mainosvideoiden parissa. Yhteistyö on jatkunut siitä lähtien katkeamattomana. 

Miksi päädyin Myynninmaailmalle? 

Yksinyrittäminen on nimensä mukaisesti yksin yrittämistä. Kaipasin tiimiä ympärilleni. Tykkään haasteista, mutta työ on vähemmän kuormittavaa, kun on osaava tiimi tukena. Media-alan viestintä ja teknologia elää jatkuvaa murrosta, ja haluankin pysyä kehityksessä mukana, kehittää näkemystäni ja tuoda sitä kautta lisää arvoa videotuotantoihin. Myynninmaailmalla koen tämän mahdolliseksi. 

Työssäni koen etuoikeutena myös työn vaihtelevuuden. Se, että saan kohdata uusia ihmisiä, nähdä erilaisia paikkoja, yrityksiä sekä tuotantotiloja, jonne en muuten koskaan pääsisi, pitää mielenkiinnon yllä. 

Miten kasvatat asiakkaidesi myyntiä työlläsi? 

Videotuotannoissa laadukas kuva on tietysti perusoletus. Usein äänitekniikka saattaa jäädä vähemmälle huomiolle, vaikka se voi olla myynnin kannalta jopa se tärkein asia. Haluankin panostaa videoissa myös laadukkaaseen äänituotantoon. 

Koen, että vahva osaaminen ja kokemus yrittäjänä toimimisesta eri aloilta antaa perspektiiviä nähdä mainonnan ja myynnin merkitys yritysten ja yrittäjien näkökulmasta. 

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi koira, jonka kanssa tulee lenkkeiltyä ja touhuiltua päivittäin. Viikoittain täytyy käydä myös pulahtamassa avannossa, rentoutua pleikkaria pelaten, ja välillä nostetaan sykettä kamppailulajien parissa. Harrastuksista rakkain on edelleen kuitenkin kitaran soittaminen! 

TOP 5 -osaamisalueet

  • Valo- ja videokuvaus, ääntä unohtamatta
  • Yrittäjähenkisyys
  • Ylitöiden tekeminen
  • Kuvaaminen pakkasessa ilman hanskoja
  • Osaan melkein oikein Get the funk out -kitarasoolon. Hyvänä päivänä.

Ota yhteyttä