Graafisen suunnittelijan rotutyypilliset ominaisuudet 

Graafinen suunnittelija nähdään alan ulkopuolelta herkkänä taiteilijarodun edustajana, joka baskeri päässä litkii lattea ja herää joskus kymmenen jälkeen ”creaamaan”, jos siltä tuntuu. Luova ihminen on jokin varjoissa kasvatettu, hintelä kalpea olento, joka tatuoituna ja lävistysten peittämänä lähtee miettimään, minkälainen fiilis syntyy, kun yhdistää purppuraa roosaan.

Eihän se ihan näin mene. Graafinen suunnittelija voi olla ilman erikoista ulkonäköä ja tästä rodusta löytyykin kaiken kokoisia ja muotoisia edustajia ilman sen ihmeempää draamaa. Jos olet joskus miettinyt graafisen suunnittelijan uraa, ei tarvitse vielä varata aikaa tatuoijalle. Ulkonäön sijaan on kuitenkin muita lajityypillisiä piirteitä, joista on alalla hyötyä.

Mitä ominaisuuksia graafinen suunnittelija tarvitsee?

1. Visuaalista silmää
Usein kuvitellaan, että hyvä piirustustaito on alalla välttämätöntä. Ei ole. Graafisen suunnittelijan tarvitsee hyvin harvoin piirtää mitään tyhjästä. Kuvittajat ovat erikseen. Visuaalisella silmällä tarkoitetaan värien ja tilan hahmotuskykyä ja sitä, miten eri elementit saadaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Ilman visuaalista silmää alalla on hyvin vaikea pärjätä. Ellet osaa kuvitella etukäteen päässäsi, miltä mikäkin yhdistelmä näyttää, on työn tekeminen lähes mahdotonta tai ainakin erittäin hidasta.

2. Nopeaa ajattelua ja pitkää pinnaa
Mainosala on hektinen. Harvoin on aikaa miettiä asioita kaikessa rauhassa, sillä asiakkaiden tarpeet tulevat välillä jäätävässä tahdissa. ”Tämä ilmoitus olisi tarvittu eilen”. Asiakas on voinut unohtaa, että oli sen ilmoitustilan varannut ja lehteen täytyy saada nyt heti jotain. Tai kilpailija on voinut lanseerata mullistavan uutuuden, johon pitää reagoida välittömästi.

Ideoita tarvitaan nopeasti. Jos pystyt sopeutumaan tilanteiden muutoksiin helposti ilman, että verenpaineesi räjähtää kattoon, olet etulyöntiasemassa. Aamulla et voi tietää, mitä päivän mittaan teet.

3. Huolellisuutta ja pikkutarkkuutta
Taiteellinen huolettomuus ja suurpiirteisyys eivät ole graafiselle suunnittelijalle toivottuja ominaisuuksia. Töillä on deadlinet ja lehdet eivät pidä painokoneita pysähdyksissä, jos olet unohtanut toimittaa ilmoituksen eteenpäin. Väärä puhelinnumero esitteessä voi tulla kovin kalliiksi. Kirjoitusvirheet netissä on helpompi korjata, mutta jos esitteeseen on vaihtunut ”Reumaryhmän uintivuoro” ”Rumaryhmän uintivuoroksi” on tilanne toinen. Pilkkujen ja pikseleiden viilaus on toivottavaa. Ainakin, kun sen ymmärtää lopettaa ajoissa.

Nina Lahti-Röyskö, graafinen suunnittelija (armosta).

4. Kovaa nahkaa ja paineensietokykyä
Tiukat aikataulut ja jatkuva ”uuden luominen” vaativat lehmän hermoja. Ei voi luhistua töiden alle, vaan paineesta pitää nauttia. Masokistisista piirteistä on etua myös silloin, kun asiakas vaatii työhön muutoksia, jotka mielestäsi pilaavat lopputuloksen. Kompromissit tulevat tutuksi. Luovalla alalla ei voi olla herkkä lumihiutale, sillä töitäsi arvostellaan tuntemuksien perusteella. Visuaalisten töiden onnistumista on hankalampi mitata, sillä mielipiteitä riittää yhtä paljon kuin silmäpareja. Kommentteja täytyy osata suodattaa, osa kritiikistä on hyödyllistä ja siitä on hyvä oppia, osa täysin tuulesta temmattua eikä sitä voi ottaa henkilökohtaisesti.

Suurin osa asiakkaista ymmärtää luottaa ammattilaisen näkemykseen, mutta toisinaan joutuu perustelemaan, miksi Comic Sans ei vieläkään ole hauska fontti.

5. Kommunikointitaitoa ja uteliaisuutta
Puhuminen, puheen ymmärtäminen, lukutaito, luetun ymmärtäminen ja välillä myös ajatusten lukeminen ovat hyödyllisiä ominaisuuksia. On eduksi, jos pystyt aidosti kiinnostumaan asiakkaasi yrityksestä ja toimialasta. Miten eri alojen yritykset toimivat? Miten ihmiset toimivat? Miksi kukaan ostaa mistään mitään? Silloin myös puhutte asiakkaan kanssa edes osittain samaa kieltä ja yhteistyö on sujuvampaa. Uteliaisuus ja rohkeus kokeilla uutta ovat graafiselle suunnittelijalle sopivia piirteitä, joita voi myös kehittää.

Oletko se sinä?

Graafinen suunnittelija muistuttaa rotutyypillisesti sitkeää kaivosponia, joka urheasti seuraa tunnelin päässä näkyvää valoa ja kiskoo sen kivisen kuorman maaliin. Nauttii hetken lämmöstä ja paisteesta ja palaa takaisin tunneliin. Sisulla. Tämä ei ole kutsumusammatti.

Työtähän tämä on – ja kun tekee työtä missä on hyvä, siitä voi nauttia. Kiireestä ja paineesta voi tulla kavereita, kun on oikeat ruuvit löysällä. Tällä alalla jokainen työ on erilainen, eikä puuduttavia rutiineja pääse syntymään. Ei tässä kenenkään henkeä pelasta, mutta yritystoiminnan kasvuun ja kehittymiseen voi vaikuttaa ja sitä kautta päästä auttamaan isommassa kuvassa.

Huumorintaju auttaa.

Kirjoittaja: Nina Lahti-Röyskö, graafinen suunnittelija (armosta)

Ota yhteyttä