B2B-markkinointitoimisto Myynninmaailma uudisti brändinsä – Profiloituu entistä vahvemmin B2B-markkinointiin ja -viestintään

Myynninmaailman logo.

Ilkka-Yhtymään kuuluva Myynninmaailma Oy on kasvanut kymmenessä vuodessa muutaman hengen digimarkkinointitoimistosta valtakunnalliseksi B2B-markkinointitoimistoksi, jossa työskentelee yli 40 alan ammattilaista. Tällä viikolla lanseerattu uusi brändi vastaa tulevien vuosien kasvutavoitteisiin ja asemoi Myynninmaailman entistä selkeämmin B2B-markkinointitoimistoksi.

Kokonaisvaltainen uudistus koettiin tarpeelliseksi erityisesti voimakkaiden kasvunäkymien, mutta myös vahvan asiakasnäkökulman vuoksi.

”Myynninmaailman kasvuvauhti on ollut viime vuosina ennätyksellisen reipasta. Vuonna 2020 otimme kasvuloikan, kun ostimme oululaisen digitoimisto Digimoguli Oy:n. Huhtikuussa 2022 Digimoguli liittyi virallisesti osaksi Myynninmaailma-konsernia ja siirryimme saman nimen lisäksi yhteisen brändin alle. Yhdessä muodostamme alueemme suurimman markkinointitoimiston. Tulevaisuuden kasvutavoitteet ovat korkealla, ja koimme, ettei vanha brändi vastannut enää strategiaamme”, kertoo toimitusjohtaja Ville Orrenmaa.

”B2B-tiennäyttäminen on strategiassamme suuressa roolissa, ja yritys kasvaa koko ajan. Seuraava luonteva askel oli brändin uudistaminen, jotta kohderyhmille olisi entistäkin selvempää, keitä me olemme ja mitkä vahvuutemme ovat. Nyt profiloidumme entistä rohkeammin B2B-markkinointikenttää palvelevaksi toimistoksi”, kertoo markkinointijohtaja Miia Heino.

Brändiuudistuksessa muodonmuutoksen kokivat Myynninmaailman koko brändi-identiteetti, ydinviestit, yritystunnus ja visuaalinen ilme. Uusi brändi viestii valtakunnallisuudesta, B2B-asiantuntemuksesta sekä käytännönläheisestä toimijasta.

Koko uudistus toteutettiin in-house-toteutuksena Myynninmaailman omien asiantuntijoiden toimesta. Tueksi tehtiin asiakastyytyväisyystutkimus, jossa selvitettiin, mitä yrityksestä ajatellaan ja mitä siinä arvostetaan. Lisäksi kohderyhmille toteutettiin bränditutkimus, josta saatiin arvokasta tukea suuriinkin päätöksiin, kuten mikä yrityksen nimi tulisi olla, mihin pitäisi keskittyä ja millaisiin asioihin kohderyhmät tarvitsevat apua.

Myynninmaailma on kuitenkin paljon muutakin kuin markkinointia ja mainontaa, viestintää ja automaatiota, tuloksia ja strategiaa. Olemme herkällä korvalla kuunteleva, asiakasta ymmärtävä ja helposti lähestyttävä markkinointitoimisto.

”Brändiuudistus on ollut ennen kaikkea matka yrityksen ytimeen. Olemme toimisto, joka työskentelee kasvuhaluisten B2B-yritysten kanssa, ja toimintamme keskiössä ovat asiakkaan palveleminen ja hänen liiketoimintansa ymmärtäminen. Myynninmaailma on kuitenkin paljon muutakin kuin markkinointia ja mainontaa, viestintää ja automaatiota, tuloksia ja strategiaa. Olemme herkällä korvalla kuunteleva, asiakasta ymmärtävä ja helposti lähestyttävä markkinointitoimisto. Tätä viestiä haluamme uudella brändillä välittää”, Heino kiteyttää.

Lisätiedot:

Miia Heino
markkinointijohtaja, Myynninmaailma Oy
miia.heino@myynninmaailma.fi
044 973 9780

Ville Orrenmaa
toimitusjohtaja, Myynninmaailma Oy
ville.orrenmaa@myynninmaailma.fi
044 348 8087

Myynninmaailma Oy on valtakunnallinen B2B-markkinointitoimisto, joka auttaa kasvuhaluisia yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa laadukkaan, osuvan ja liiketoiminnan tavoitteista lähtöisin olevan markkinoinnin avulla. Toimistomme sijaitsevat Seinäjoella, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa. Lisää: https://myynninmaailma.fi/

Olemme osa Helsingin pörssissä noteerattua Ilkka-konsernia, jossa työskentelee n. 500 työntekijää ja jonka liikevaihto vuonna 2021 oli 49,7 M€. Ilkka-brändi kokoaa sateenvarjon alle kaikki konsernin yhtiöt ja koko kattavan markkinoinnin, tiedon ja teknologian tarjoaman.

Ota yhteyttä