Esittelyssä Myynninmaailman Markkinoinnin asiantuntija Emmi Junkkari

Kuka olet?

Olen Emmi Junkkari ja toimin markkinoinnin asiantuntijana Myynninmaailman digitiimissä. Työpäiväni vietän Google- ja somemainonnan parissa sekä asiakkaitamme tavaten. Työpisteeni sijaitsee Tampereella.

Mitä olet tehnyt aiemmin?

Työkokemusta on kertynyt eniten metsä-, kemian-, elektroniikka- ja elintarviketeollisuudesta. Teollisuusala on yhä lähellä sydäntäni. Kokemusta on karttunut myös markkinoinnista, graafisesta suunnittelusta sekä asiakaspalvelusta. Digimarkkinoinnista kiinnostuin aikuisiälläni, mikä on johtanut minut nykyisiin tehtäviini.

Mikä on ydinosaamistasi?

Ihmisten kohtaaminen on minulle luontevaa ja koen, että asiat ja uudet projektit ovat aina helpointa sopia kasvotusten. Hahmotan nopeasti erilaiset prosessit ja mukaudun hyvin vaihtuviin tilanteisiin.

Miten kasvatat asiakkaidesi myyntiä työlläsi? 

Haluan ymmärtää asiakasyritysteni liiketoiminnan mahdollisimman hyvin, ja samalla hahmottaa heidän asiakkaidensa tarpeet ja toiveet. Näin on helpompaa saada käsitys kokonaisuudesta, ja sen myötä luoda onnistumisia.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Kevytyrittäjänä puuhastelen muun muassa jäsenlehden taittoa sekä markkinointimateriaalien suunnittelua ja toteutusta. Olen myös näyttöä vaille valmis koirien koulutusohjaaja. Vapaa-aikani kuluu siis hypokoirani kanssa ulkoillen, taitoja ylläpitäen ja metsäjälkeä harrastellen. Pidän kovasti myös musiikista ja saunan lämmöstä.

TOP 5 -osaamisalueet

  • Sosiaaliset taidot
  • Ideointi ja luovuus
  • Markkinoinnin kehittäminen
  • Joustavuus
  • Hyvä paineensietokyky

Ota yhteyttä