Petterin HubSpot-asiantuntijuus auttaa tehostamaan asiakkaan myyntiä ja markkinointia 

Kuka olet? Mikä on ydinosaamistasi?  

Olen Petteri “Peta” Vuorenmaa, kolmekymppinen isi ja aviomies Jyväskylästä. Olen syntynyt Filippiineillä, mutta kasvanut 3-vuotiaasta lähtien Vaasassa. Huhtikuussa perheemme saa uuden kotikaupungin Kangasalasta, kun pääsemme toteuttamaan pitkäaikaisen unelmamme Tampereen alueella asumisesta.  

Työssäni minua innostaa eniten se, että pystyn auttamaan ihmisiä onnistumaan paremmin työssään. Olenkin saanut tiimikavereilta ja asiakkailta kiitosta kuuntelevasta läsnäolostani sekä siitä, että pyrin rauhallisella otteella ja aidon ymmärryksen avulla luomaan ratkaisuja esillä olevaan haasteeseen. 

Asiakasprojekteissa vahvuuksiani ovat ihmisläheinen otteeni, kokemukseni B2B-myynnistä ja markkinoinnista sekä ymmärrykseni teknologioiden tuomista hyödyistä kaupallisiin prosesseihin. 

Mitä olet tehnyt aiemmin työurallasi?  

Tradenomiksi valmistumisen jälkeen toimin reilun neljän vuoden ajan myyjänä B2B-markkinointitoimistossa. Tuossa roolissa minulle tulivat tutuksi HubSpotin Sales Hub ja Marketing Hub sekä CRM. Uusasiakashankinnan lisäksi pääsin jalkauttamaan ja kehittämään Hubbaria osaksi tiimiläisten arkea.  

Olen myös työskennellyt myynti- ja rekrytointialojen parissa B2B-myynnin tehtävissä. Tuolloin opin ymmärtämään laajemmin erilaisia toimialoja sekä B2B-myynnin teknologioita ja prosesseja. Tämän myötä kiinnostukseni HubSpotin parissa työskentelystä kasvoi entisestään.  

Miten päädyit Myynninmaailmaan?  

Kun edellinen työsuhteeni markkinointitoimistossa päättyi, halusin päästä työskentelemään yrityksessä, joka auttaisi yrityksiä ja ihmisiä saamaan enemmän irti HubSpotista. 

Tuolloin törmäsin ensimmäistä kertaa kunnolla Myynninmaailmaan. Aloin verkostoitua yrityksen asiantuntijoiden kanssa ja seurata tiiviisti, mitä yrityksessä tapahtuu. 

Hain muutaman kerran myynnillisiin rooleihin Myynninmaailmalle, mutta harmillisesti en vielä silloin päässyt osaksi tätä huikeaa porukkaa. Nyt olen kuitenkin aivan suunnattoman iloinen siitä, ettei minua valittu myyjän tehtäviin. Vuonna 2026 pääsin nimittäin tekemään juuri sitä työtä, mitä toivoin: toimimaan HubSpotin asiantuntijana suomalaisille B2B-yrityksille Myynninmaailmalla!  

Miten kasvatat asiakkaidesi myyntiä työlläsi?  

Ensin varmistan asiakkaan kanssa sen, että meillä on yhteinen ymmärrys asiakasyrityksen myynnin kasvun haasteista. Tämän pohjalta pystymme yhdessä rakentamaan myynnin ja markkinoinnin prosesseja, jotka auttavat myynnin kasvamisessa. Luon HubSpotiin asiakkaalle sopivia ratkaisuja, jotka tehostavat suunniteltuja markkinoinnin ja myynnin toimenpiteitä. 

Mitä teet vapaa-ajallasi?  

Lapsuudesta asti tärkein harrastukseni on ollut jääkiekko, sekä penkkiurheilijana että pelaajana. Aikataulujen salliessa pyrin edelleen palaamaan tämän harrastuksen pariin. Lisäksi tykkään pelailla kesäisin golfia.  

Suurimmalta osin vapaa-aikani kuluu kuitenkin tärkeimpien, eli perheen parissa: lasten kanssa leikkien ja koiran kanssa ulkoillen. 

TOP 5 -osaamisalueet:  

  • B2B-myynti- ja markkinointiprosessien kehittäminen 
  • HubSpot CRM ja Sales Hub 
  • Tiimityö 
  • Rauhallisuus 
  • Nippelitiedot 
Aiheeseen liittyvää:

Ota yhteyttä